Jostain syystä sain elää melkein vuoden verran ahdistus ja paniikkihäiriö vapaata elämää. Kunnes..
ero, asunnottomuus, kaksi asuntoa, kolme työpaikkaa, liikaa tapahtumia lyhyellä ajalla toi sen takaisin.
Olin unohtanut jo miten kamalaa ahdistuksen kanssa on elää. Olin tottunut jo elämään ilman sitä.
Kuukausi takaperin ihan normaalina työpäivänä tunsin että se alkaa taas. Mitään sen kummempaa traumaattista ei tapahtunut työpaikan kahvitauolla, kun kädet alkoivat tärisemmään, tärinä levisi pikkuhiljaa koko kroppaan ja kurkkua alkoi kuristaa. Näppäilin puhelimeen terveyskeskuksen numeron.
Ei vastausta.. Jonotusta kymmeniä minuutteja, itkua, tärinää, tuskan hiki nousee iholle. Noin puoltatuntia myöhemmin itkin terveyskeskuksen aulassa ja odotin pääsyä lääkärille. Tunsin kuinka ihmiset tuijottivat. En enää edes välittänyt mitä minusta ajateltiin. Tyttö kysyi äidiltään, miksi täti on surullinen. Lääkäriltä uudet lääkkeet ja kahden viikon sairasloma. En halunnut sairasloma kierteeseen vaan irtisanouduin ja selitin pomolle tilanteen. Lupasi ottaa minut takaisin töihin jos pystyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti